lauantai 1. syyskuuta 2012

Sylvi toisella tavalla


Mari Muinosen iki-ihana Sylvi-neuletakki on kiusannut minua jo vähän aikaa. Kun sitten ostin tätä amerikkalaisten 7-veikkaa, ajatus tuosta ihanasta kuviosta pyöri mielessä, vaikka lanka oli aivan liian ohutta. 




 Päätin kuitenkin neuloa tuon takakappaleen, ja katsoa mitä siitä tulee. Tuli sitten tämmöinen. 




Tein takakappaleen Sylvin isoimman koon ohjeella. Kuvion ympärille neuloin sileää nurjaa, kun se helmineule on niin hidasta. Kainalon kohdalla lisäsin silmukoita, jotta sain pienet hihat. 

Kaulus ei vielä täysin tyydytä, mutta en tiedä mitä sille tekisi. Joten toistaiseksi käytän tätä näin. Mukavan lämpöinen se on, eikä tuo lanka tunnu kauheasti nyppyyntyvänkään. 



Kokeilin ensin sitoa tuon silkkinauhalla kiinni, mutta totesin sitten että napit ovat paremmat. Laatikosta löytyi Tallinnasta ostetut puunapit, jotka sopivat oikein hyvin. En ikinä uskalla tehdä napinläpiä neuleeseen, kun pelkään että ne tulevat väärään kohtaan. Jälkeenpäin pystyy sitten tekemään ainoastaan näitä lenkkejä, jotka onneksi tässä toimivat hyvin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti