Uudenvuoden mökkeilystä jäi meille (muun ruuan ohessa) käsiin kasa punajuuria. Niistähän voi tehdä kaikkea hyvää, ja ensimmäiseksi tuli mieleen Lindströmin pihvit. Tai oikeastaan sovellus niistä, useimmat reseptit tuntuivat käyttävät etikkapunajuuria, kun minä taas tykkään näistä tuoreista. Samalla rytäkällä saa näppärästi tehtyä sekä jauhelihallisia että lihattomia pihvejä.
Emilian ja äidin punaiset herkut
3 punajuurta
1,5 dl korppujauhoja
1 prk kermaviiliä
1 dl kauramaitoa ja/tai punajuurten keitinlientä
0,5 dl kuivattuja keittojuureksia
rakuunaa
valkopippuria
400g jauhelihaa
Keitä punajuuret kypsiksi (vajaa tunti) ja raasta. Laita kurppujauhot, kermaviili ja neste hetkeksi turpoamaan. Lisää punajuuret ja mausteet, ja nestettä tarpeen mukaan. Ota tässä vaiheessa halutessasi kolmasosa erilleen, tästä tehdään lihattomat pihvit. Sekoita sitten loppuseoksen joukkoon jauheliha. Muotoile molemmista seoksista sopivan kokoisia pihvejä, ja laita uuniin paistumaan (200 astetta, n 20 minuuttia). Jos haluat, voit laittaa siivun vuohenjuustoa pihvien päälle loppuvaiheessa (nam nam).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste baby gourmet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste baby gourmet. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. tammikuuta 2012
perjantai 18. marraskuuta 2011
Lihapullia
Vaihteeksi ruoka-aiheinen postaus. Nämä minilihapullat olivat suksee, sormiruokailija veteli niitä antaumuksella. Pysyivät myös hyvin kasassa, vaikkei kananmunaa ollutkaan mukana. Perunamuusi ei sitten kelvannutkaan (isäkin nyrpisteli nenäänsä kun se oli kauramaidon ja rypsiöljyn kanssa tehty - kyllä voilla tulee parempaa). Seuraavaksi kokeilen laittaa sen perunan lihapullataikinaan, on sitten kompakti täysipainoinen ateria.
Ohje oli aika simppeli:
1 dl korppujauhoa (meillä ruis-sellaista)
1 dl kuivattuja keittojuureksia (nämä olivat kyllä vähän liian isoissa palasissa, eivät menneet pienen kurkusta alas)
2 dl kauramaitoa (tätä määrää voi vähän säädellä sopivan paksuuden saamiseksi)
400g jauhelihaa
Korppujauho ja keittojuurekset sekoitetaan kauramaitoon ja annetaan turvota varttin verran. Jauheliha sekoitetaan mukaan, ja sitten taikina pyöritellään palloiksi. Sormiruokailijalle pieniksi palloiksi, isälle isommiksi.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Karhuperheen illallinen
Kun perheessä kaikki syövät vähän eri spekseillä, on ruuanlaitto joskus vaikeaa. Joskus taas saa sovitettua vaatimukset yhteen ja tehtyä muutamasta komponentista kaikille sopivat annokset. Niinkin yksinkertainen ruoka kuin makaronilaatikko on vaikea jos yhdelle ei käy muna eikä maito, eikä vielä soijakaan, ja toinen ei suostu syömään lihaa. Ja sitten on vielä se kaikkiruokainen nälkäinen urheilija...
Hiukan pähkäiltyäni, sain optimoitua toteutuksen jakamalla sen kolmeen monikäyttöiseen osa-alueeseen. Lisäksi jää muutama minitaski, jotka tehdään just-in-time laatikoita kootessa.
1. Keitä makaroni. Yksi pussi makaronia keitettynä hyvin vähässä suolassa sopii kaikille.
2. Keitä liemi, joka sopii soijarouheen maustamiseen ja maidottoman laatikon nesteeksi. Liemeen tulee sipulia, valkosipulia ja purjoa, sekä mausteeksi laakerinlehti, maustepippuria, lipstikkaa, timjamia ja salviaa. Soijarouhe maustetaan ja turvotetaan liemessä n. 20 minuuttia.
3. Paista jauheliha joka sopii molemmille lihansyöjille. Mausteeksi laitoin hiukan sipulia ja porkkanaraastetta, sekä mustapippuria.
Laatikoiden kokoaminen:
Isäkarhun laatikkoon siis makaronia, jauhelihakastiketta, munamaitoa ja päälle juustoraastetta.
Äitikarhun laatikkoon makaronia, liotettua soijarouhetta, sekä lientä ja maitoa, ja tietysti juustoraastetta.
Pikkukarhun laatikkoon makaronia ja jauhelijakastiketta, sekä lientä, johon on sekoitettu hieman perunajauhoa.
Lopputulos oli makoisa, kaikille maistui hyvin. Seuraavalla kerralla pitää muistaa laittaa pikkulaatikkoon enemmän nestettä, se kun haihtuu pienestä määrästä ruokaa hyvin nopeasti kuumassa uunissa. Perunajauhoa pitää myös laittaa enemmän, tai sitten kokeilla josko maissijauho toimisi paremmin.

perjantai 2. syyskuuta 2011
Äidille ja tyttärelle
Lounaaksi on mukava tehdä jotain sellaista, mitä voimme molemmat vauvan kanssa syödä. Nyt saa jo vähän vaihteluakin, kun lapsi syö melkein kaikkea mitä voi vähän mössätä. Tänään tein silti sosekeittoa. Itselle laitoin joukkoon tuorejuustoa (yrteillä maustettua), lapselle pitkin hampain ruokalusikallisen valmiiksi keitettyä jauhelihaa.
Porkkanainen (2-3 annosta)
rypsiöljyä
5cm purjoa
3 porkkanaa
2 perunaa
2 laakerin lehtä
2 maustepippuria
mustapippuria
tuoretta rakuunaa
(3 rkl tuorejuustoa)
Kuullota purjosilppu öljyssä. Lisää sitten mausteet, porkkanan ja perunan palaset ja vettä niin että juurekset peittyvät reilusti. Anna kiehua kunnes juurekset ovat pehmeät. Poista laakerinlehdet ja maustepippurit ja soseuta sauvasekoittimella. Tässä välissä voi vielä lisätä maustetta ja ottaa sitten vauvan annos erilliseen kulhoon. Lisää sitten tuorejuusto ja suhauta vielä hetki sauvasekoittimella. Ripottele päälle hiukan rakuunaa ja nauti!

perjantai 12. elokuuta 2011
Uusi leipä lapselle
Nyt päätin kokeilla uutta makua lapsen leipään (eli keppeihin). Porkkanasämpylät ovat omasta mielestäni maukkaita, ja säilyvätkin hyvin. Ja hyviähän niistä tuli!
lauantai 30. heinäkuuta 2011
Perushuttua vauvalle
Jonkin aikaa on nyt reseptia hiottu ja testailtu erilaisilla mausteilla, ja tassa tulos. Pikkuinen ryhtya syomaan hyvalla ruokahalulla, sen jalkeen kun keksin tuon suurustamisen. Alla olevalla ohjeella tulee 2-3 annosta, vahan lapsen ruokahalusta riippuen.
1 sipuli tai patka purjosipulia
rypsioljya
1 porkkana
2 perunaa
vetta
2 rkl jauhelihaa
2 laakerinlehtea
2 laakerinlehtea
timjamia (mieluiten oksa tuoretta timjamia)
mustapippuria
1 rlk vehnajauhoa
0,5 dl kylmaa vetta
Kuullota sipuli oljyssa. Lisaa kuorittu ja paloiteltu porkkana seka vetta niin etta palaset peittyvat. Anna kiehua hetken aikaa ja lisaa sitten perunan palat ja timjami seka mustapippuri. Anna kiehua kunnes juurekset ovat lahes kypsat. Lisaa jauheliha ja keita muutama minuutti. Soseuta peruna ja porkkanat (perunanuijalla tulee sopiva koostumus yli 8kk-vauvalle). Sekoita vehnajauho kylmaan veteen ja lisaa se lorottamalla ruokaan, koko ajan sekoittaen. Kiehauta, edelleen sekoittaen.
maanantai 4. heinäkuuta 2011
Keppejä vauvalle
Italiassa lapsemme innostui "kepeistä" eli Grissineistä. Ne sopivat hyvin lapsen käteen, ja niitä oli mukava syödä omaan tahtiin. Vanhemmatkin saivat syödä rauhassa kun vauva mutusteli leipää tyytyväisenä. Valmiissa grissineissä on tietysti suolaa, joten nyt kun siitä leivästä jo aika paljon päätyy vatsaan, täytyi kehitellä oma resepti.

1 dl lämmintä vettä
1 tl kuivahiivaa
1 rkl oliiviöljyä
1/2 dl vehnäleseitä
n. 2 1/2 dl vehnäjauhoja
4 salvian lehteä, silputtuna
Sekoita kuivahiiva ja vesi, ja anna seistä n 10 minuuttia (kunnes neste kuplii). Sekoita joukkoon oliiiviöljy, silputtu salvia ja vehnäleseet. Alusta nyt vehnäjauhot sekaan vähän kerrallaan, kunnes taikina on mukavan kimmoisa ja irtoaa astian reunoista ja käsistä. Jätä taikina nousemaan kostean pyyhkeen alle n. tunniksi. Leivo sitten taikinasta patukoita käsissä pyöritellen. Annoksesta tulee n. 8-10 keppiä. Nostata niitä vielä hetki, ja paista sitten uunissa 200 asteesa n. 15 minuuttia.
1 dl lämmintä vettä
1 tl kuivahiivaa
1 rkl oliiviöljyä
1/2 dl vehnäleseitä
n. 2 1/2 dl vehnäjauhoja
4 salvian lehteä, silputtuna
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)