torstai 22. syyskuuta 2011

Huovutusta II

Olen pitkään pantannut ja säilönyt ihania Benettonin neuleita, jotka joskus 90-luvulla ostin Tukholman outlet-kylästä. Olen kyllä käyttänytkin niitä paljon, mutta kummasti ne olivat kutistuneet ajan mittaan. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja toteutin pitkään suunnitellun tilkkutyön.

Ensin tuuppasin neuleet pesukoneeseen, ja pesin ne 40 asteessa. Huovutus tulos oli juuri sopiva, vielä pehmeä ja taipuisa, mutta kuitenkin huopunut ja paksumpi kuin alkuperäinen. Palasiksi leikkaaminen oli se vaikein osuus, varsinkin kun pikkutermiitti kovasti halusi kokeilla niitä ihania isoja oransseja saksia... Neliön koko on n. 11x11 cm (suosittelen pahvikaavan käyttämistä, itse laiskuuttani käytin edellistä lappua, joten osasta tuli hiukan muotopuolia...).


Sittten vaan ompelukone surraamaan ja neliöt kasaan. Tyynyn kasaan saatuani iskikin se tavallinen empimisvaihe... Laitanko päällisen tyynyyn "oikeinpäin" vai saumat päälle? Molempi parempi - mutta pitäydyin kuitenkin alkuperäiseen suunnitelmaan, eli siis siistityt saumat jäävät päälle.


Seuraava päätös onkin sitten vaikeampi. Teenkö yhden tyynyn ja peitteen, vaiko useamman tyynyn? Neliöitä ei ole ylettömästi, joten valinta on tehtävä. Tyynyt ovat kyllä monikäyttöisempiä, ja kivoja joululahjaideoita. Mutta kun nuo palat näyttävät niin kivoilta isonakin pintana...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti